Purmamarca

Purmamarca
Purmamarca

torstai 22. elokuuta 2013

Ufoja metsästämässä

Lauantaina oli taasen vuoristopäivä. Mentiin muutaman paikallisen kaverin kanssa Capilla del Monte -kaupunkiin ja juhlistettiin samalla heidän lähtöään Eurooppa-tourille tällä viikolla. Varsinaiset läksiäiset olivat kuitenkin sunnuntaina Córdobassa asadon ja bolichen (baari/klubi argentiinan espanjaksi) merkeissä.. Näistä oli hyvin aikaa palautua maanantaina, jolloin vietettiin kansallista vapaapäivää herra José de San Martinin kunniaksi. Jo toinen kansallinen vapaapäivä Argentiinassa oloni aikana! Kansallisten vapaapäivien runsaus on kuulemma seurausta nykyisen presidentin kansaa mielistelevästä, mutta päättömästä politiikasta.


Ollessamme vielä Córdobassa törmättiin tällaiseen tienvarsi"puotiin"

Matkalla

Perillä Capilla del Montessa

Capilla del Monte sijaitsee Cerro Uritorco -nimisen vuoren juurella, jonka oli tarkoitus olla meidän kohteemme leppoisan lauantaipäivän viettoon. Kuten on sattunut aiemminkin, suunnitelmiin tuli kuitenkin muutoksia perille päästyämme. Ajoimme ensin vuorten juurella olevalle leirintäalueelle, josta meidät kuitenkin häädettiin autoinemme, sillä yksityiselle leirintäalueelle eivät saaneet asiattomat parkkeerata. Pienen matkan päästä löydettiin maksullinen parkkipaikka (30 pesoa), parkkeerattiin ja alettiin tiedustelemaan mistä kohti olisi suotuisaa lähteä kipuamaan vuorille; haluaisimme löytää mukavan näköalapaikan, jossa voisi vaikka - ette ikinä usko - siemailla matea. Meille kerrottiin vieressä olevalle pienelle kukkulalle kiipeämisen maksavan 15 pesoa, mutta että parhaat näköalat näkee, jos tulee aikaisin aamulla ja lähtee 8:00 alkavalle kierrokselle varsinaisen vuoren huipulle. Kysyttiin olisiko mitään välivaihtoehtoa, mutta kuulemma ei. Jos haluamme nousta enemmän, voimme sen tehdä, mutta maksu on sama kuin jos lähtisi koko päivän opastetulle vaellukselle. Lisäksi, sakkoa tulee, jos lähtee nurkan takaa kiipeämään ilman maksua ja jää kiinni. Päädyttiin siis harhailemaan turvallisilla "vesillä" vuorten juurella olevalla joenpohjalla (tähän aikaan vuodesta kuivunut), ja suunnittelemaan seuraavaa siirtoa.


Yksityiseltä leirintäalueelta olisi lähtenyt polku kohti vuoria

Cerro Uritorco

Maisemat parkkipaikalta; Cerro Uritorco ja sen juurella oleva kuiva joenpohja sekä hippimarkkinat

Pohjalla

Avaruusolio!

Cerro Uritorcosta kuulee yhtä jos toista tarinaa. Se on kuulemma erityisen energian keskus ja siksi hyvä paikka väsyneen ihmisen ladata pattereitaan ja uusiutua. Nojaa, huomasin vain väsyneiden juttujen lentävän ehkä entistä paremmin. Kuulemma myös ufoja on havaittu useaan otteeseen, kuten:




Vaikuttavaa, eikö? Kukin tulkitsee tavallaan. Kuulemma joitakin ihmisiä on joutunut myös avaruusolioiden sieppaamiksi ja he ovat palanneet matkaltaan vasta päiviä myöhemmin, muistamatta paljoakaan. Mmmm-m. Mutta palataksemme takaisin viikonlopun matkakuviin:





Joenpohjalla patikoinnin jälkeen halusimme päästä vielä ihailemaan maisemia korkeammalta ennen auringonlaskua, joten otimme automme ja läksimme etsimään rauhallisempaa ja ilmaista luontoa siitä nauttiaksemme. Rauhallista, sillä Cerro Uritorcon ympäristössä oli lopulta aika paljon porukkaa, musiikkia, leiriytyjiä ja autoja. Löysimme muutaman kilometrin päästä toisen joen, jonka rannalle oli rakennettu matkailijoita varten asado-paikkoja ja jota ympäröiville vuorille sai kiivetä vapaasti.





Näkymiä mate-paikalta





2 kommenttia:

  1. Tienvarsipuodissa on ideaa. Siivoustarvikkeet on pitkäikäisiä, kerran kun myyt yhdellä alueella niin ei tartte vuosiin samoille myydäkään - tai sit ne hajoaa pian ja silloin on parasta olla jo kaukana ;)

    VastaaPoista