Viikonloppu Nonossa

Viime viikonlopun vuoristokohteena oli kylä nimeltään Nono, suomennettuna Eiei. Kylässä on kuitenkin sallittua ihan samat asiat kuin muuallakin Argentiinassa eli nimi ei viittaa ylimääräisiin kieltoihin, vaan juontuu ketšuan kielisestä sanasta ñuñu = rinnat. Tämä siksi, että kylän laitamilla kohoaa kaksi vierekkäistä kukkulaa, kuin "äitimaan povesta". Nimensä lisäksi kylä on tunnettu kauniista luonnostaan ja se on suosittu lomakohde etenkin kesäaikaan. Nono sijaitsee vuoristojen Sierras de Achala ja Sierras de Pocho välissä ja sitä ympäröi joki, mikä muodostaa ihanteelliset olosuhteet rennolle lomailulle kaupungista breikkiä haluaville. Jokimaisema oli näin kuivanakin kautena todella kaunis - kunhan ensin löysimme minne mennä - mutta lienee parhaimmassa loistossaan kevätsateiden jälkeen kuukauden parin päästä. Kylästä löytyy useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joista tällä kertaa valitsimme pienen simppelin hotellin. Kahden hengen huoneet olivat 200 pesoa yöltä eli yö maksoi 100 pesoa / 10-13 euroa per henki. Noin kolmen tunnin bussimatka Córdobasta oli 50 pesoa suuntaansa.

Luonto ei ollut vielä kovin vihreä, mutta talo oli.

Nonon kaduilla

Viikonloppuna syttyneistä maastopaloista yksi oli Nonon laidalla olevien vuorten takana. Savu nousi vuorten ylle lauantaina.

Tie parhaalle paikalle joen varteen, kohtaan nimeltään Balneario Los Remansos.

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Balneario Los Remansos

Kuunsirppi alassuin

Nono:n kuuluisat ñoño-muodostelmat. Tämä kohta joesta ei ollut kovin erikoinen.

Saatiin seuraksi vahtikoira. Kulkukoiria on Argentiinassa paljon ja ne näyttävät liittyvän mielellään seuraan niin Córdoban kaupungin puistoissa, kuin vuoristokylien raiteilla. Tämä tykkäsi vahtia kämppiksen aurinkolaseja.

Vettä oli vähän, mutta se oli kirkasta.

Parhaimmillaan sunnuntaipäivän seuranamme oli kolmekin leikkisää koiraa, joista lopulta olikin apua yllättävässä tilanteessa. Ollessamme nimittäin hieman piknik-paikastamme kauemana vedessä kahlailemassa, leiripaikkaamme lähestyi vapaana laiduntavia lehmiä. Eivät kuitenkaan ehtineet edes ajatella leirimme yli kävelemistä saati eväidemme syömistä, ennen kuin koirat olivat jo heidät huomanneet ja juoksivat ajamaan heidät takaisin sinne mistä tulivat, selvästi leikistä nauttien.

Hotellimme Rafael Arcangel

Paluubussia odotellassa